Järjen Riemuvoitto

Tsuibaduiba, osaatsä uida, pysytsä pinnalla?

No vittu en.

Pinnalla pysyminen vaatii energiaa.

Se jumalaton stressi ei vieläkään helpottanut. Edes loman alku ei laskenut sykettä. En oo jaksanu kirjottaa, en oo jaksanu yhtään mitään. 2016 potkii päähän loppuun saakka.

Neljä päivää jäljellä.

Hyviäkin juttuja on silti tapahtunut.

Paljon hyviä.

Tosi hyviä.

"Siis mä en jaksa enää edes esittää! Mä oon A-luokan bändihuora!"

Keikkoja. Mitä muuta mun elämässä on? 

Ystäviä? Niitä on. Ja valokuvausta. Leopradipörrötakki ja punaista huulipunaa. 

Alkomahoolia ja darra-aamuja? Löytyy.

Loskaa ja vesisadetta ja lumipyryjä ja katuvaloja ja matkustamista? Joo.

Klubeilla hengailua frendien kanssa? Ehdottomasti.

Ja se lempibändi? Kuusi kertaa viikon sisään. Kolmesti 24 tuntiin. 700 kilometriä. Pori-Tampere-Turku kymmeneen tuntiin.

"Hyvää yötä Noora!"

Tässä siistitty versio joulurundista 2016. Huhhuh. Keikkojen ohessa raapustelin mediadiplomiani, pari viikkoa elämä oli pelkkää Monroen bändiä. Onnea opettajille jotka sen lukevat, toivottavasti tykkäätte kliseistä.

Rock Like Fuck - hulluutta rakkaudesta musiikkiin

Siistimätön versio menee jotakuinkin näin:

Pullollinen viiniä ennen Tavastiaa. Nolostukset siitä, että seisotaan taas samassa kohtaa. Tequila on pahaa.

Sitten riehutaan. Sitten ryömitään kotiin, törmätään frendeihin neljältä aamulla Mäkin jonossa ja nauratetaan humalaisia vetämällä viinilasi kassista. Sitten nukutaan.

Sitten, viikon tauon jälkee, ryömitään laivalle. Sitten vedetään uudet perseet. Sitten itketään puoli keikkaa liian suurta rakkautta. Halitaan ystäviä jotka ovat liian rakkaita. Sitten juodaan lisää, isketään veitsi käteen pystyyn, heitellään limenpaloja lattioille, hävetään lisää (Rynnitään sattumalta samaan hissiin roudarien kanssa. Painetaan kasia. Käännytään ympäri. Rynnitään ulos. Ja vasta sitten tajutaan, ettei hissi ollut edes liikkunut.) ja hakataan aamuviideltä viinipullo auki pinseteillä ja hiusvahapurkilla. Sitten kärsitään krapulat pois ja itketään vähän lisää.

Sellainen oli siistimätön versio.

Tää vuosi oli täyttä hulluutta. Sulaa järjettömyyttä. Jos loppuvuoden 2015 rundi oli Järjen Riemuvoitto 2015, niin koko 2016 oli yhtä järjen voittokulkua (not). Sekoita totaalisen musertavaan stressiin 18. kesä elämässäsi, lempibändi, muutama muu bändi, Lontoo ja Tukholma, tuhansittain valokuvia, yhtä suurella kauhalla kyyneleitä ja naurua (ämpäri toimii), tuhansia kilometrejä sekä tolkuton määrä alkoholia, ja anna sekoituksen hautua viikko sängyn alla, niin se alkaa haista kiljulta, maistuu yhtä pahalta ja saa aikaan yhtä helvetillisen krapulan.

Sellainen oli vuosi 2016.

Stop before you lose your mojo

Hmmh.
Ei se stressi lopu stressaamalla, tai ahdistus ajattelemalla.

Olen mä vielä elossa, kai.

Se nielee kaiken vaikka yrität olla vahva sitä vastaan.

Se helpotuksen määrä kun näet systerin juoksevan kohti keskustorilla.

"Sä naurat ja sun naurus tukkii koko tien"

Odotan että herään ja huomaan kaiken olleen pahaa unta.

(Edes kaikki maailman kynttilät ja levyt ei saa mun oloa kotoisaksi)

Loma sentään oli.

Hoidettiin Janitan kisuja ja leikittiin kotia. Keksejä ja teetä ja systerit, mitä muuta vois lomalta haluta. Naurua Bohemian Rhapsodylle (BISMILLAHH NOOO wewillnotletyougo!) ja itkua Sun Särkyä Anna Mä En -biisille. Punatukka käsien välissä ja kisset jaloissa.

Day 7: fave word: hiljaisuus

"Maybe there's a God above

But all I've ever learned from love

Was how to shoot somebody who outdrew ya

And it's not a cry that you hear at night

It's not somebody who's seen the light

It's a cold and it's a broken Hallelujah"

Kirjeitä ja kyyneleitä. Asiat halki.

"Head stuck in a cycle, I look off and I stare

It's like that I've stopped breathing, but completely aware

'Cause you're giving me a million reasons

Give me a million reasons

Givin' me a million reasons

About a million reasons"

Nykyään voin myös kertoa, että loppuunmyyty Hartwall-areena näyttää lavalta käsin aika helvetin siistiltä.

Osaan myös kertoa, että Nassen mielestä Budweiser-olut maistuu vedeltä ja Samille tulee siitä paska olo, ja että Helsingin Casinon bäkkäriltä löytyy tekoparta.

Olikin jo ikävä suuria keikkoja ja showta. Uusia frendejä ja pelkkää hymyä. Tiättekö sen tunteen, kun ei oikein osaa tehdä muuta kuin hymyillä? Kun paha olo häviää hetkeksi?

Motörhead - Born To Raise Hell

Ymmärrättekö, jos sanon että sen jälkeen oli niskat kipeänä?

"Counting all the assholes in the room
Well I'm definitely not alone, well I'm not alone
You're a liar, you're a cheater, you're fool
Well that's just like me yoohoo"

Volbeat käski jengiä lavalle. Eturivi katteli hämmentyneenä toisiaan, mitäs nyt? Paskat, antaa mennä.
Jonkin sortin adrenaliinipöllyssä juostiin ramppia ylös lavalle, ja sitten se näky.

Teki mieli haljeta.

Me tanssittiin, lava täynnä jengiä, bändi nauroi meille. Sanattomaksi se vetää, uskokaa pois. Robin pipo tuoksuu hassulle, herran silmät tuikkii kun antaa sille pusun.

Katja katsoi mua kuin humalaisena: "Mitä just tapahtui??"

Erittäin hyvä kysymys.

Kuppinuudelit kiduksiin ja nukkumaan.

Meikit huolella naamaan, samettimekko niskaan, let's boogie part 2.

Helsingin Casino on jännä paikka, hyvin jännä tällaselle pikkuselle ja erittäin jännä keikkapaikaksi. Silti rakkausukkelit sopi sinne jotenkin, väsyneesti nauraen soittivat, pelleilivät, mokomat.

Keep Your Eye On You'n kohdalla rakkaus on suurta, hymy korvasta korvaan. Hetken rauha. Silmät kiinni. (Taas mä kerron tästä.)

Ikuista paskanjauhantaa, silti mä kovasti rakastan teidän hymyjä ja vitsejä ja piruilua. 

"First you play your own money and then your

friend's money and then your clothes and your

house... It's fun isn't it! Cha-ching cha-ching!"

Kiitos kutsusta.

"The beard? I found it backstage!"

Yölliset bussit himaan ja niiden jälkeiset kouluaamut.

Huhhuh.

Rakkaiden tytsyjen kanssa Halloween-meikkailua ja pizzaa. Jään tähän.

Eräs ystävä täytti 18, alkoholinhuuruinen ilta ja väsymyshuuruinen aamu. Niin ne pienet kasvaa, yhtäkkiä juoksentelevat matikantunnilta oksentamaan "kun darra".

Mä oon pelkkä syksyn möhnän täyttämä kuori.

Kun koputtaa, kumisee.

Silmät seisoo päässä ja hiukset putoaa päästä.

Ensilumi tuntuu haikeudelta mahanpohjassa.

Glögiä, joululauluja, kynttilöitä, Walkin' In The Air ja tuikkivat silmät, en saa happea,

pusuja, päiväkirjoja, esseitä rakkaudesta, Juha Tapion Kaksi Puuta,

hattua vaille naispuolinen appelsiinimies kukkahameessa,

maalailua.

Murtumia padossa.

Lady Gaga - Grigio Girls

YO-kokeet on sirkusta, vihreän teen maksimit kuus kuppia, matikka mahdotonta, vanhat valssit papan laulamina ihania, tarinoiden kertominen vaikeaa, journalismi ahdistavaa, ja musiikki, ah se musiikki.

Aina kun mä kirjoittelen tänne, ahdistus katoaa hetkeksi. Saa miettiä niitä hyviä hetkiä. Keikkareissuja ja ystäviä. En mä muusta osaakkaan kirjoittaa. Samoja juttuja kerta toisensa jälkeen, siitä mikä on rakkautta ja rakkausukkeleita ja hulluja juttuja, frendejä jotka poistaa ahdistuksen. Me mennään ja tullaan taas takaisin, mennään ja taas tullaan. Surrur. 

Once Upon A Playground Rainy

Bzzzzzzzzzzzzz

zzzzzzzzzzzzzz

zzzzzzz

zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Pää on ollut tyhjä. Niin maan perkeleen tyhjä, ja silti räjähtämispisteessä. 

Ja mitäs sitten tehdään?

Miksei se lopu?

Rehellisesti - kaikki on ollut perseestä

Bzzzzzzzzzzzzzzzzzz

Kun mikään ei onnistu.

Mutta silti

väriä tuo, paitsi tuhannet syksyn lehdet,

ystävät.

"For you, for you
I would bring down the heavens on this earth
For you, for you
I would even trust the devil for rebirth"

"With every road once paved with gold
Both hands with a heart to hold
How could we look past all the stories we have told"

"Could we lose ourselves again
In a childlike faith
Trust the wishing well, dance like Tinker Bell"

"For you, for you
I would walk forever through this barren land
For you, for you
I would hold a deadly viper in my hand"

"For you, for you
I would bring down the heavens on this earth
For you, for you
I would even trust the devil for rebirth"

Mun siskoni.

Veri pank rok.

Myös

Hupsut on the run

korkeuksissa

I raise my glass and say here's to you


"For you, for you
I would bring down the heavens on this earth
For you, for you
I would even trust the devil for rebirth"

Olette kovin rakkaita.

♥

*The Passenger playing in the background*

Sä kävelit pois, ja kun istuin takaisin autoon puhelin huusi

"Leiki että tää ei voi heikentää sua niin kuin tauti"

Niin.

"Kaikki mitä tunnet nyt niinkuin vastasyntynyt

Tuntee puhtaasti, oi nauti"

Hurjan paljon on tapahtunut. Asioita, joita en olisi koskaan olettanut tapahtuvan. Viikkotolkulla olen ollut menossa, meiningillä torstai-perjantai-lauantai-sunnuntai unettomina pitkin Suomea, maanatai-tiistai-keskiviikko unenpätkiä kesken koulutuntien ja sitten taas mentiin.

Tarpeeksi paskanjauhannasta. 

Jos saisin euron joka kerta kun käytän Älä Huoli Tytön jotakin versioo jossain, oisin rikas.

Mutta kun tyttöjen pitää lopettaa huoliminen, se oli sääntö.

Taas sitä hoilattiin, hikisellä terassilla systerin kanssa. Rotta melkein hyppi lavan rikki.

Tytöt bailaa

Sä pidit mua kädestä kiinni.

Värivaloissa kaikki hyvin.

Koulukin alkoi. Ykköset peljätkää kaikkivoipaa abia, jolla on tapana karata torstaisin Stadiin.

Groupie Grinders

"YOOOU'RE the devil in disguise, oh yes you are, devil in disguise aaAAAah"

Ahdistuksenpoistokeino nro 2 käyttöön ja kaatosateeseen festaroimaan. Ja mä kun ehdin toivoa, että tänä kesänä säästyisi totaaliselta mutakylvyltä; ja mitä vielä, sielä me talsittiin lonkerot kourassa polviä myöten mudassa, tunsi kuinka velli tirskui varpaiden välissä... Siinä kunnossa oli hyvä sitten istuskella huoltsikalla aamuun saakka :))

Olin se mimmi jonka glitternapapaitaan tutka osoittaa.

Tämä Eräs Orkesteri veti keikan raivolla läpi, toinen kitarasankari sairaalassa, meidän märät olemukset nauratti. Pus vaan.

Festaroinnin syvin olemus: nahkatakki huoltsikan pöydällä kuivumassa, 30 tuntia hereillä.

Hanoi Rocks - Dear Miss Lonely Hearts

Muistutus: mulla on maailman ihanimmat ystävät.

Seikkailuista on jäljellä rikkinäinen korsetti, tyhjyyttä ammottava lompakko ja hassuja muistikuvia.

Muistikuvia kädestä olkapäällä, naurusta, hämyisestä baarista, törmäilevästä Andystä, leveistä hymyistä, ruusuista Samin hatussa, skumppalaiseista, Moottoritie On Kuumasta ja siitä kuinka jengi lauloi sitä, yhdestä shotista liikaa. Kauniista ihmisistä, punaisesta mekosta, sinisestä luomiväristä. Öisistä kaduista.

Darra-aamusta.

Jos joku olisi muutama vuosi sitten kertonut mulle tällaisista illoista, olisin nauranut.

Pari tuntia unta ja takaisin. Tarinointia täydessä ravintolavaunussa, Omenahotellin luksusta.

"Me istuttiin vierekkäin tuolilla,

molemmilla yks persposki penkillä,

ja syötiin mun raneja puokkiin.

Katja katsoi meitä ja naurahti:

Tehän ootte kun jotain siskoja.

Niinhän me ollaankin, me sanottiin yhteen ääneen."

Koskaan mä en kyllästy pitämään sua kädestä kiinni, kun Keep Your Eye On You soi. Shaalaalaalaa...

Me tanssitaan sitten vaikka kaksin.

(Note: soita Mad Juanan Bury Me Standing puoli 4 yöllä mäkkisafkojen jämiä tuijotellen)

"Ystävät on niitä ihmisiä, joiden näkeminen vieressä nukkumassa rauhoittaa takaisin uneen,

kun herää kolmannen kerran outoihin tärinöihin,

niitä joiden nenän näkeminen peiton alla aamuaurinkoraidoissa saa hellyyden vyörymään yli kuin katujyrä."

"Ystävät on niitä, joiden kanssa nauretaan junassa tappeleville espanjalaisille

ja tyylikkäille mummoille ja pinkeille ruusuille

ja katsellaan sammakonnäköisen basistin ja kuolleen rumpalin kuvia painostavassa hiljaisuudessa."

Ajoissa nukkumaan.

Seuraavassa seikkailussa oli rento tunnelma, kestohymy ja kultaista konfettia lattialla. Musiikkia suonissa. Yleisön seassa poukkoileva Pitkä Kilisevä Blondi™ ja Naurava Isoegoinen Amerikanitaliano™, toisinsanoen Steven soolokeikka. Do yourself a favor: kuuntele sen miehen laulua.

"You tell me I could use some discipline

But I feel like crawling right out of my skin!"

"Sorry she doesn't speak English"

"Doesn't speak English? Vittu saatana perkele!"

Kaikki järki perjantaissa oli ykkösten potkiminen sisään.

Lauantaina Jyväskylä hoodz ja kai niinkun kesän virallinen päätös. Aurinkoista kännisten hätistelyä rokkifestareilla. Pyrot lämmitti naamaa ainakin yhtä paljon kun hyvä musiikki.

Rakkausukkelit nauroivat myöhässä pamahteleville pyroille, ärsytys myöhässä alkaneesta keikasta näytti katoavan biisien myötä. Hilpeitä muusikonretkuja, täytyy myöntää - bläääh vaan sullekin. Lopussa bailattiin taas Get On ja sokaistuttiin kimallesuihkuista.

The Local Bandin keikka meni vähän ohi, kun eräs humalainen synttärisankari-basisti pelleili lavan sivussa vielä vähän lisää. Passiivis-aggressiivisesti se yritti ampua meitä sormillaan kajarin takaa. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan... 

Läsähdettiin hotellin sängyille puhumaan syvällisiä.
Patalaiska lätyskä. Such is life, jalat kastuvat.
Te ootte hyviä ihmisiä, systeri ja lankopoika. Ei tarvitse esittää sivistynyttä.
Ihania olette, koko lössi. Jos ajattelet kuuluvasi tähän joukkoon, todennäköisesti kuulut. ♥

Kaikki päättyi söpöjen talojen katseluun kirkonmäeltä ja rauhalliseen olotilaan. Lupaan rauhoittua.

Ja kaikesta jää sekava olotila. Niin paljon menemistä etten osaa enää pysähtyä, ja nyt kun on pakko... Niin.

Ainakin mulla on tarinoita kerrottavana. Sekavia ajatuksia ja kummallisia stoorinpätkiä, niissä ei kai ole mitään järkeä muille kuin itselleni.

Painun lukemaan enkun yo-kirjoituksiin.

Tuoksussasi keväät tuhannet

"Täälläkin matkustaa joku purjo!!"
Olin kuulemma pokemoni ja sähkönsininen pupu, mutta mun ruusukuvioisilla sukkiksilla ei napata pikachua.
Kello 23.41 junassa.

Aloin kirjottaan tätä tekstiä sanoilla "harvoin kirjotan yksittäisistä festareista". No niiden yksittäisten festareiden ja tämän päivän väliin mahtuu niin pirun monta muutakin hetkeä joista kertoa.
En oo edes päiväkirjaa jaksanut kirjoittaa, joten ne hetket ovat vain hataran muistini varassa. Liian moni niistä on kadonnut väsymykseen, yön pikkutunneille...

Eräs hämärä Helsinginreissu.
"Eihän me oikeestaan ees tunneta, mutta tässä me vaan istutaan juomassa Poplea Burger Kingin mukista!" Glitteriä naamassa.
Muistan siitä vain karpalolonkeron ja kuinka sun jalat oli mun sylissä.

Tämän jälkeen päiväkirjassa on kaheksan sivua tekstiä, alkaen sanoilla "Eilen pilkin autossa matkalla kotiin ja aina kun laitoin silmät kiinni, näin sut."

Burritos on the run.
Lupasin hankkiutua pahasta olosta eroon.

Tikkurilafestivaalit ja VIHDOIN mummojengi koossa. 

Antti Tuisku ja sen banaanit. Miten se voi laulaa, että "ihan sairasta mutta oikeesti kuulumme yhteen"? Me katotaan toisiamme, kyllä me tiedetään mitä toinen ajattelee.

Sitten Tämä Eräs Orkesteri. Thum-thu-thum-thu thududu dum.

Tästä se kaikki on lähtenyt. Nää mimmit, koko mun elämä laitettu uuteen uskoon. Ei voi kun hymyillä.

Sillontällön pitää kirjottaa tosi kliseisiä juttuja lempibändistään. 

Me pidettiin toisiamme käsistä kiinni. "We're all mates 'till the end..." Älkää koskaan menkö pois.

Te pidätte kiinni kun shalalaat iskee.

Mä arvasin sen, mutta silti me huudettiin, kun eräs kitaristinretale asteli lavalle leveä virne naamallaan.

Nasse! Nasse! Nasse!

Armahtakaa Hanoityttöä, me ollaan pieniä vielä.

AIN'T GOT NO ROLLING AIN'T GOT NO HOLDING

GET ON, GET ON BABY GET ON

Sydän sulaa

Bailut pystyyn, nyt saa tanssia, homman nimi on Atomirotta.

Anna palaa beibe

Anna anna palaa beibe!

Anna palaa beibe

Anna anna palaa beibe!

Hiekkä pöllyää.

Yhtäkkiä löydän itseni sieltä hiekan seasta istumasta, mitä tämä nyt on

en saa happea

"MUT JOS MAAILMA LIIKAA TALLOO VANNON ET MÄ PANEN VASTAPALLOON"

Älä huoli tyttö

Eikä niistä kyyneleistä tullut loppua. Yhtälailla tärisin.

Ota musta kiinni, mieli on hiljaa...

Te halasitte, piditte kiinni, sanoitte että se biisi oli mulle. Eikun se on meiän biisi, ihan yhteinen.

Silmät täynnä glitteriä.

Kohta jo istuttiin nurmikolla nauramassa, vilkuteltiin ohi pyyhältäville muusikoille.

Hei te humalaiset miehet junassa, ei me naurettu teille, vaan sille kuinka sulosia olitte kun innostuitte Popedasta.

Eikä siitäkään hetkestä mennyt kuin silmänräpäys niin istuin TAAS nurmikolla, kaatosateessa, juomassa skumppaa muovilasista, hupsujen kanssa. Eihän me koskaan unohdeta toisiamme, eihän?

Olen nähnyt paljon auringonlaskuja.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Mystinen hattupää, jonka flamencosooloa humalaiset eivät jaksa kuunnella.

Hetki kuin elokuvasta.

Ei me mennä nukkumaan, ei me mennä nukkumaan...

Iski erään mimmin synttärit, levoton bussimatka Valkeakoskelle ja luksuselämää yöpaikan ja taksimatkojen kanssa.

Tää jengi on seikkaillut öitä ennnenkin.

Kurkoa, humppaa ja kivoja järkkäreitä.

Ja se possu siellä tiskillä.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Samin käsi kävi Steven perseellä juuri ennen kun biisi potkaisi sisään. Me nyökyteltiin, vibat sanoi että keikasta tulee hyvä.

Kuinka monta ärrää mahtuu rrrrrakkauteen?

18 ja enemmänkin enkeleitä ilmassa. Rich ampui niitä kitaralla alas.

Du du duudaa, du du duudaa...

*älä kato pois älä kato pois* YEEEEEEH!!

"Outta my mind on Saturday night, nineteen-seventy-seven, babies rollin' in sight

radio's burnin' up above, beautiful baby, be my love

ALRIGHT 'TILL I BLOW AWAYYYY"

Laulettiin Gone, Baby Gone niillä äänen rippusilla mitä oli jäljellä, kun seisottiin rivissä vilkuttamassa.

Mökin lattialle mahtui hädintuskin istumaan. Lamppu oli rikki, taskulampun valossa höpistiin läpi yön.

Juostiin tihkusateessa ulkona, mulla oli pelkät sukkahousut jalassa.

"Mitä, eikö tällä perseellä isketäkään muusikoita??"

Auringonnoususta mulla ei oo kuvaa, mutta voin sanoa että se oli maaginen.

Havahduttiin herätyskelloon. Mitä, aamu jo? Bussin lähtöön tunti, mä en oo edes silmiäni kiinni laittanu.

Pyjama päällä kotiin. Olo kuin salaliittolaisella kun yrittää pysyä pokkana taksissa.

Seuraava päivä sulautui edelliseen, kun lilluttiin systerin kanssa järvessä juoruamassa. 

Nautin suunnattomasti kun kävelen sun kanssa käsi kädessä auringonlaskussa.

Viimeyönä tapahtui kummia. Kuinka hämyä törmätä ystävään, jota ei oo nähny koko kesänä, leikkipuistossa keskellä yötä? Keinuttiin aamukolmeen, laulettiin Tinakenkätyttöä. Laitathan viestiä kun pääset kotiin.

Entä jos mä en tiedä missä mun kotini on?

This is the girl

01.08
Mä tuijotin sua kun nukuit, näytit niin levolliselta.
"Ja mä vartioin sun unta, kunnes silmät sumenee..."

Niin monta kertaa oon istunu alas ja alkanu kirjottaan tätä. Niin monta kertaa oon painanu mieleeni hetkiä, joista haluan kertoa. Niitä hetkiä alkaa olla jo liian monta, että osaisin niistä kaikista teille runoilla.
Kävin Lontoossa tsekkaamassa, onko suurkaupungin boogie sama kuin kolme vuotta sitten.
Näin Pimeyden Prinssin ja jumalattaren. Näin enkeleitä. Näin auringonlaskuja ja -nousuja, aamu-usvaa, pöllyävää hiekkaa, geokätköilyä, öiset värivalot ja mustikkametsän, ja kaiken siitä väliltä.

London Calling
Jostain äiti sai päähänsä, että tänä kesänä pitää lähteä Lontooseen. Niimpä mä pakkasin reppuni ja lähdin viikoksi kaupunkiin, jonne on ollut ikävä siitä saakka kun sen pinnalta lentokoneen pyörät viimeksi nousivat. Nappasin kiinni kaupungin rytmistä kuin en koskaan olisi lähtenytkään. Neuvoin äitille ja pikkuveikalle kuinka metro pelittää, ja niin me viiletettiin pitkin kuumeisesti sykkivää Lontoota.
Mä rakastan sitä kaupunkia.

Satuimme Oxford Streetille juuri London Priden aikaan ja sydämeni oli pakahtua. Niin paljon ihmisiä, niin paljon rakkautta. Musiikki soi ja ihmiset huusivat.
Portobello Roadin värikkäät kadut, loppumaton katuruoan tuoksu. Sadekuuroista viis. Camden Townin vilinä ja uudet kengät ja ne miljoonat levyt jotka olisin halunnut ottaa mukaan kaikki.
"Your mother and brother look weird, they need to be converted!"

Suurkaupunki on kauneimmillaan yöllä.

Taianomaisimpia hetkiä oli pysähtyä tuhatvuotisen kirkon raunioille keskellä toimistotaloviidakkoa. Seinillä kiemurteli muratit ja murentunut kellotorni kurotteli kohti taivasta lasirakennusten välistä. Jotenkin ainainen liikenteen ääni hiljeni siellä askeleista kuluneiden portaiden, lahonneiden penkkien ja kukkien seassa. Hetken sai vain hengittää. Historia humisi ohi.

Kyllä mä vielä palaan.

Children of the Grave

Lontoon ja Helsingin väliin mahtui monta sateista, itkuista päivää, Atomirottaa nurmikolla istuen leppäkerttujen hyökkäyksen alla, hiusten letitystä siskojen kanssa, kuusen alla piilottelua ja öistä sateessa keinumista. Pitääkö mun otsaani leimata että Älä Huoli Tyttö vai mitä, että sen muistaisin? 

Noh, tungin kamerani kukkalaukkuun ja nenä vei Stadiin. Systerin kanssa päätimme jättää ahdistukset Tampereelle ja kulkea kokonaisen päivän tuulisessa Helsingissä. Mitä muuta muka voi bussissa kuunnella kun Kaija Koota? Katselimme ohi kulkevia ratikoita Suurkirkolta, kuuntelimme vähän lisää Atomirottaa (ai miten niin se on tän kesän soundtrack?) ja aurinko lämmitti vähintään yhtä paljon jalkoja kuin mieltä.

Bar Bäkkärin punaisissa valoissa nykyhetki karkasi hetkeksi, hylkäsi meidät ja Painfeltin hullut ja jätti elämään vähän vinoa todellisuutta. Näinkö se aina käy?

Vaan kuinkas sitten kävikään? Hyppäsin takaisin bussiin, matkasin takaisin kotiin, koska rahat eivät riittäneet yöpaikkaan. Kampin ovien taakse vilkuttamaan jäänyt nuoripari vaihtui bussin ikkunasta kurkkivaan yksinäisyyteen kahdelta yöllä.

Ja muutaman nukutun tunnin jälkeen taas bussin ikkunasta vilistävän maiseman kautta takaisin Kampin betonilattioille. Seikkailin Espooseen repimään pari hassua sängystä ylös, taivastelemaan kulkemaani matkaa, ja sitten metallikansan täyttämään Kaisaniemeen. Hilluimme ihmismassassa sähkönsinisissä sadeviitoissa ja nautimme musiikin jytästä, joka värisytti rintalastaa. Kuraisissa housuissa, märissä hiuksissa ja nuhjaantuneissa makkaraperunoissa on oma tunnelmansa, jonka löytää vain harmaasta Suomalaisesta kesäillasta festareilta. Jonkin suuren odotus väreili ilmassa.

Ja suurta me saimme. Kimaltavan Pimeyden Prinssin, hymyilevän Tony Iommin, Geezer Butlerin jonka soitto oli kuin muuri. Kymmeniä tuhansia huutavia metalli-ihmisiä.

"Revolution in their minds - the children start to march

Against the world in which they have to live

And all the hate that's in their hearts

They're tired of being pushed around

And told just what to do

They'll fight the world until they've won

And love comes flowing through"

♥

Yöbusseissa kohtaa suomalaisen miehen syvimmän olemuksen, kun humalainen äijä toisensa perään kertoo ne samat elämänohjeet, jotka kaikessa kliseisyydessään ovat kaikki totta. Hei, sulla on kyllä kaunis hymy, pysy omana ittenäs!

Silitin sun hiuksia pimeessä ja nukahdin vaikkei väsyttänyt.

Dancing Barefoot

Päiväkirjamerkintä 11.7.2016

"Huhhuh. Oon edelleen ihan pöhnässä, liikuttunu, tiloissa, väsyny... Ruis fucking Rock eilen. Naurua, itkua, huutoa, tanssia, lämpöä ja märkää... Atomirotta, Monroes ja Patti fucking Smith."

Sitä kaikkea. Kikattavia mimmejä junan lattialla, auringonpastetta, tarinoita. 

Sitä pöllyävää hiekkaa ja heinää.

Heti laitettiin bileet pystyyn. Jos Atomirotta vetää jokasen keikkansa samalla intensiteetillä kun kello kaks iltäpäivällä Ruissin teltassa, ihmettelen miten koko maapallo ei ole vielä posahtanut taivaan tuuliin niiden voimasta. "Ruissalo po-po-pomppii..."

Sitten eräs bändi, josta mulla ei riitä enää muuta sanottavaa kuin että kovasti, kovasti rakastan. (joo me puhuttiin tän kliseisyydestä, sorry Siirey :'D)

Tässä kohtaa multa loppuu sanat. Sisällä velloo sellanen valtameri että ihan hirvittää. Päiväkirjan sivuilla vilahtelevat sanat "kylmät väreet", "karisma", "kyyneleet", "transsitanssi", "hurmos", "yliluonnollisuus".

Mä en tiennyt mitä odottaa, mutta se mitä odotin ei ollut kylmät väreet ja kyyneleet jo tokan biisin kohdalla. Se ei ollut hurmoksellinen laulaminen, tanssiminen, huutaminen. Karismaa osasin odottaa, mutten sellaista joka imaisee kaiken sisäänsä. Odotin legendaa, sain jumalattaren. 

"I cried, break it up, oh, now I understand

Break it up, and I want to go

Break it up, oh please take me with you

Break it up, I can feel it breaking,

I can feel it breaking, I can feel it breaking,

I can feel, I can feel, I can feel, I can feel"

Painostava hiljaisuus laskeutui niityn ylle. Humina kuului aivan meidän yläpuolelta, kyyneleitä ei olisi huomannut ilman kirveltävää glitteriä pitkin poskia. Elegie.

Ja sitten hiljaisuudelle annettiin kyytiä, kun IHMISILLÄ OLI VOIMA, korvat joilla kuunnella ja ääni jolla huutaa. Transsi levisi, messu eteni. Patti saarnasi luonnosta ja uudesta sukupolvesta, runoilijoista ja rakkaudesta tietenkin. My Generationin lopussa hän repi kitarasta kielet irti, yksi kerrallaan, huusi suoraa huutoa, lopulta kohotti kitaranraadon kohti taivasta ja huusi, kuinka se on ainoa ase jota tarvitsemme. Rosoista sähköä kulki holtittomasti sinne tänne, se raastoi mukaansa vielä lisää kyyneleitä, ne tuntuivat kumpuavan sydäntäkin syvemmältä. Yhtäkkiä kädessäni oli yksi rumpujen päällä olleista valkoisista ruusuista ja istuin maassa, pölyn peitossa, täristen. Siiri läsähti viereen. Tuijotettiin toisiamme, kaikki mitä sain suustani oli: "Oli aika vtun uskonnollinen kokemus."

Huuhdoimme kooman pois meressä kahlaten, tallustelin läpimärissä kengissäni hiekalla kunnes jalat eivät enää kantaneet.

"Here I go and I don't know why

I flow so ceaselessly

Could it be he's taking over me

I'm dancing barefoot

Headin' for a spin

Some strange music draws me in

It makes me come up like some heroine"

This is the girl

Kun me maataan välkkyvissä valoissa lattialla sylikkäin, yritän painaa mieleeni hetken lämmön, ja unohtaa kaiken muun.

Patti Smith - After The Gold Rush

Kun me nauretaan ja taas kerran letitetään toistemme hiuksia, yritän keskittyä vain siihen. Kenestäkään muusta kuin meistä ei voi lähteä niin typerää läppää, vai mitä sanotte, kuinka moni muun on laulanut Isäntä Vei Tehtaan Pois että "isäntä söi tehtaat pois"? Naurakaa vaan.

Mun piti kertoa vielä mummolassa mustikkamettässä vietetyistä tunneista, vanhoista rappusista ikkunan alla, suopursujen tuoksusta, vihreydestä ja Pelle Miljoonan kirjoista jotka resonoi selkäpiin kanssa, mutta se kaikki tuntuu jotenkin yhdentekevältä. Sisälläni asuva melankolinen rauha meinaa jäädä levottomuuden alle, pakko pysyä liikkeessä. Kaikki voi romahtaa koska vaan.

Haistatteko, että olen kuunnellut Pattia tätä kirjoittaessa?