Joskus loppuu sanat.
Joskus on vaan halit jotka kestää ja alkaa sit uudestaan, syli josta ei halua pois, vaikka sanotkin haisevasi pekonille ja työpäivälle.
Joskus on niin arka olo ettei uskalla päästää ääntäkään, joten nauraa vain ylösalaisin ja toivoo että toinen ymmärtää.
Joskus on pieniä verisiä sydämiä käsivarressa ja taas lisää haleja, ei edes kyyneleitä mutta helpotus.
Joskus on vaatteita kasoittain lattialla ja tykyttävä sydän ja hukkuneet ajatukset.
Joskus on yhteisymmärrys ilman ääntä tai kirjaimia ja vakuuttelevat inahdukset.
On sinä, ei joskus vaan aina.
Joskus sitä mokaa taas niin totaalisesti.
Hävettää.
Niin helvetisti.
Mutta en saanutkaan huutoja vaan haleja ja huolta, joten ehkä mulla on toivoa.
(Toivoa on niin kauan kun te olette)
Joskus huomaa vaan sylkevänsä sanoja, jokainen tarkkaan harkittu ja mitattu mutta silti niin automaattinen, aito. Joskus on tyhjiö ja vain kelluu siinä, kaukana kaikesta.
Todellisuus muuttui hieman, ja mistä tahansa todellisuudesta olikaan kyse, vannon etten ollut osa sitä. Oma universumini teki täyskäännöksen, laajenemisen sijaan alkoi kutistua taas kasaan.
Joku hyppäsi tielle, sanoi että nyt helvetti hengität.
Eihän tässä ole mitään hätää.
Koko maailman alleen peittävä sysimusta pelko, ja kaikki on kuin pyörremyrskyä, ympäri ja ympäri kiertää ajatukset ja kysymykset. Totuus oli mitä oli, ja se oli nieltävä, kaikkien. Sellaisena kun se on, minkä mä sille voin. Totuus on totuutta, vaikka sekavaa ja maistuu karvaalle.
"And for all this pantomime
You should see the state I'm in
I couldn't heal myself with time alone"
Silti usko ja ymmärrys ihmisen hyvyyteen ja sydämellisyyteen, aina kuitenkin lopulta ja kun tarpeeksi välittää, saa mut ihmetyksen valtaan. Joillekin on vaan luotu pesisräpsän kokoset sydämet.
Kysyit olenko onnellinen, vastasin että kovasti yritän.
rakkaus, rakastaa,
paskaa, pakottaa, satuttaa, silpoa
"Ja minä luopuisin
kaikista lupauksistani
ja tolkun äänen toiveista
jos sä olisit vielä pienimmän hetken mun
Ja minä luopuisin
pyhistä päätöksistä niin
ja näistä ihmisistäkin
jos sä olisit edes pienimmän hetken mun"
Huulia myöten pinnan alla.
Kolme sanaa ja hymy muuttaa kaiken, ja samalla ei mitään. Kaikki on kuten ennenkin, todellisuus ympärillä vain muuttu, kuten sillä tapana on.
Hyviä puolia?
Velvollisuuteni kuluttaa Samken penkkejä on aikalailla ohi. Enää muutama koe ja kirjoitukset ja sitten ollaan vapaita siitäkin perslävestä. Ja viestintälinjakin täytti 20 vuotta, oli kukkia ja juhlapukuisia vieraita. Kerta se on ensimmäinenkin, olla päissään koulun kuohuviineistä.
Oli myös jäähallillinen ihmisiä laulamassa madoista ja valoista, ja siitä kuinka meidän kaikkien sisällä on valtameren kokoinen voima. Matomontun syövereissä on hyvä käristää itseään pyroissa. Kiitos Katja, kiitos Apulanta.
Syntymäpäivä oli kaunis ja päällystetty kukkatapetilla ja naurulla. Horoskooppikirjoja ja rakkausrunoja. Kiitos mimmit. Ootte rakkautta.
"Jos olisimme kaikki hieman lihavampia, olisimme hieman lähempänä toisiamme."
Maailma on edelleen helvetin pelottava ja kylmä paikka, mutta siinä on edes vähän kevyempi kulkea.
Luvatkaa mulle, että pysytte aina totuudessa. Silloin ei raahaa mukanaan mitään ylimääräistä.
