Sä pilkit vasten ikkunaa, ilta-aurinko välkkyi sun silmäluomilla, ja kuulokkeesta kuului "You're beautiful".
"I saw an angel
Of that I'm sure"
Kaikkea sellaista, kimaltavia silmäripsiä ja pyöriviä valoja.
Pieni askel tuntemattomaan, nyt aion vain kellua.
Taas tulee kevät. Linnut laulaa jo meidän ikkunan alla.
Seikkailimme taas. Hymyilyttää ajatuskin, olimme ihan sekaisin. Ei kukaan tee tällaista, ja silti me hyppäsimme bussiin kohti Kuopiota.
Keräilimme ilonhippusia pöydältä ja nuokuin vasten olkaasi.
Hmmh. Hahhahhahahahhah!
Iltaa ei voi sanoin kuvailla, se pitäisi kokea. The Porno Funkers. Fuusioi kaksi orkesteria, ilman treenejä, ilman varoitusaikaa, mutta nuoruuden ja musiikin innolla ja kiiluvilla silmillä. Ripottele lavalle settilistoja, biisien sanoja ja humaltuneita muusikoita (nuoruudesta/viinistä/rumpukompista) paidat auki ja anna vapaat kädet. Saat paljon tukkaa, aurinkolaseja, Gunnareita, Paranoidin, Stayin' Aliven, Tragedyn kitarasankarin laulamana ja liian pitkälle jatkuneen illan. Saat naurua ja tarinoita. Ja Get On'in.
Ootko koskaan tiputtanut cokislasiin mentoseja? Yeah. Sellaista.
Söpöimmät kahvilat ja kuivuneet irtokarkit. Väsymys ja outo pop-musa. Laakeaa ja leveää Kuopion katua, loputtomiin.
Ja se ilta-aurinko ripsissä.
Muusta en muista.
Muistan lasillisen liikaa viiniä Seinäjoen yössä ja jäähyväishalin; turvallista matkaa pojat. Seuraavan päivän Sydämetpysäyttävän naisen ja sen, kuinka vedin hameeni korviin yleisön edessä, kikatuksen ja kevääntoivottelut. Muistan kuinka repun purkaminen oli seikkailua. "Kohta sä löydät sieltä varmaan jonkun kitaristin!"
Sitten piti lukea, lukea niin maan perkeleesti. Kirjoittaa kunnes silmiin sattui ja eväsretkeillä kahdensadan muun kanssa koulun liikkasalissa. Tahdonvoima tahtoi loppua.
"En selviä", olin varma siitä.
Selvisin kuitenkin.
Samalla pitää miettiä vähän liiankin syvällisiä.
Kun vahvasta ja järkkymättömästä tulee heikko ja hauras ja paperinohut, joka hädintuskin hengittää, on niin kovin vaikea pysyä kasassa. Kun runoilijapappa ei enää lausu samaa runonpätkäänsä lähtiessämme vaan puhuu lämpöisistä käsistä, ja sairaalan ranneke kiertää ohutta rannetta, on pakko juosta ulos ja antaa tulla. Tahtoisin huutaa. Kun mummo, joka on aina laittanut ruuat alusta asti itse, joutuu letkuruokintaan ja muiden juotettavaksi, ei auta kuin käpertyä lattialle ja toivoa ettei hajoa.
Sanat ei riitä.
En oikein tiedä miten päin olla.
Onko missään mitään järkeä? Eipä kai.
Nyt saan valvoa öitäni miettimässä ja tulla hulluksi, jos niin tahdon. Taidan tehdä sen tahtomattanikin.
Ristiriitaista. Levollisuus laskeutui, mutta. Hengittämiseen pitää keskittyä. Universumin tähdet eivät ihan vielä lämmitä.
Kaikki on niin kovin hyvin, ja sinullekin sen kerroin, ja silti... Kolme pistettä. Ikuiset kolme pistettä.
Lauseetkin ovat niin kovin lyhyitä.
Opettelin sitomaan turbaanin ja rajaamaan huuleni entistä tarkemmin. Opettelin hengittämään uudestaan ja imemään ilmaa pillin kautta, kun aallot huuhtoo yli. Opettelin istumaan aloillani ainakin kuusi tuntia ja avaamaan suuni kun minulla on asiaa. Opettelin lukemaan silmiäsi ja otsan uurteita.
Palapelejä en osaa koota.
Seikkailimme taas. Hymyilyttää ajatuskin, olimme ihan sekaisin. Ei kukaan tee tällaista, ja silti me hyppäsimme bussiin kohti Kuopiota.
"Ameebaleivät tulille"
"Pullia! Vaivaa sitä taikinaa!"
"Mä vaivaan vaan bändin jätkiä..."
[Huomioi: älä laita pientä hametta savolaiseen kuppilaan.]Keräilimme ilonhippusia pöydältä ja nuokuin vasten olkaasi.
Hmmh. Hahhahhahahahhah!
Iltaa ei voi sanoin kuvailla, se pitäisi kokea. The Porno Funkers. Fuusioi kaksi orkesteria, ilman treenejä, ilman varoitusaikaa, mutta nuoruuden ja musiikin innolla ja kiiluvilla silmillä. Ripottele lavalle settilistoja, biisien sanoja ja humaltuneita muusikoita (nuoruudesta/viinistä/rumpukompista) paidat auki ja anna vapaat kädet. Saat paljon tukkaa, aurinkolaseja, Gunnareita, Paranoidin, Stayin' Aliven, Tragedyn kitarasankarin laulamana ja liian pitkälle jatkuneen illan. Saat naurua ja tarinoita. Ja Get On'in.
Ootko koskaan tiputtanut cokislasiin mentoseja? Yeah. Sellaista.
Söpöimmät kahvilat ja kuivuneet irtokarkit. Väsymys ja outo pop-musa. Laakeaa ja leveää Kuopion katua, loputtomiin.
Ja se ilta-aurinko ripsissä.
Muusta en muista.
Muistan lasillisen liikaa viiniä Seinäjoen yössä ja jäähyväishalin; turvallista matkaa pojat. Seuraavan päivän Sydämetpysäyttävän naisen ja sen, kuinka vedin hameeni korviin yleisön edessä, kikatuksen ja kevääntoivottelut. Muistan kuinka repun purkaminen oli seikkailua. "Kohta sä löydät sieltä varmaan jonkun kitaristin!"
Sitten piti lukea, lukea niin maan perkeleesti. Kirjoittaa kunnes silmiin sattui ja eväsretkeillä kahdensadan muun kanssa koulun liikkasalissa. Tahdonvoima tahtoi loppua.
"En selviä", olin varma siitä.
Selvisin kuitenkin.
Nyt aion vaan olla.
Samalla pitää miettiä vähän liiankin syvällisiä.
Kun vahvasta ja järkkymättömästä tulee heikko ja hauras ja paperinohut, joka hädintuskin hengittää, on niin kovin vaikea pysyä kasassa. Kun runoilijapappa ei enää lausu samaa runonpätkäänsä lähtiessämme vaan puhuu lämpöisistä käsistä, ja sairaalan ranneke kiertää ohutta rannetta, on pakko juosta ulos ja antaa tulla. Tahtoisin huutaa. Kun mummo, joka on aina laittanut ruuat alusta asti itse, joutuu letkuruokintaan ja muiden juotettavaksi, ei auta kuin käpertyä lattialle ja toivoa ettei hajoa.
Sanat ei riitä.
En oikein tiedä miten päin olla.
Onko missään mitään järkeä? Eipä kai.
Nyt saan valvoa öitäni miettimässä ja tulla hulluksi, jos niin tahdon. Taidan tehdä sen tahtomattanikin.
Ristiriitaista. Levollisuus laskeutui, mutta. Hengittämiseen pitää keskittyä. Universumin tähdet eivät ihan vielä lämmitä.
Kaikki on niin kovin hyvin, ja sinullekin sen kerroin, ja silti... Kolme pistettä. Ikuiset kolme pistettä.
Lauseetkin ovat niin kovin lyhyitä.
Opettelin sitomaan turbaanin ja rajaamaan huuleni entistä tarkemmin. Opettelin hengittämään uudestaan ja imemään ilmaa pillin kautta, kun aallot huuhtoo yli. Opettelin istumaan aloillani ainakin kuusi tuntia ja avaamaan suuni kun minulla on asiaa. Opettelin lukemaan silmiäsi ja otsan uurteita.
Palapelejä en osaa koota.
En aio olla kukaan muu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti